"+21 c

KOTIIN...

Mä en kestä enää jos mä en pääse pois täältä. Tää on toivoton tilanne. Vituttaa helvetisti. Kun olin mökillä ni toi yks paska oli istunu tässä "kuuntelemassa mun levyjä" eli tod.näk. lukenut kaikki mun päiväkirjat + kalet jotka oli tossa yöpöydällä. Mikä saatanan oikeus sillä muka on lukea mun asioitani? Voi jumalauta jos mä en nyt pääse pois täältä niin mä en tiedä mitä mä teen. Mä en kestäis tätä ilman Micoa.

Annekin soitti äitinsä veljeltä, sanon et tulee huomenna "käymään kotipaikkakunnalla". Eli se on jo muuttanut sinne. Mulla ei tuu mistään mitään, ja noi vaan valittaa. Mä en enää JAKSA kuunnella sitä valittamista. Nyt on niinku jo mitta täys.

Jos mä en löydä opiskelupaikkaa / töitä, mä en pääse mihinkään täältä. Ja jos en mä pääse mihinkään, mä tuun hulluks. Kylläpäs on vitun mukavaa. Saatanan saatana."

-----------

Meillä ei ollut iskän kanssa koskaan kovin hyvät välit. No, ehkä silloin, kun olin ihan pieni. Iskä ei osannut suhtautua lapsiin ylipäätään, eikä siten myöskään minuun. Tosin tuon kirjoittaessani olin jo 19-vuotias, eikä hän vieläkään aina osannut puhua kuin aikuiselle ihmiselle. Olen 99% varma, että hän todella luki nuo päiväkirjani silloin. En saanut teininä olla koskaan rauhassa omassa huoneessani, tuli koputtamatta tempaisemaan oven auki kun oli menossa nukkumaan ja lässytti jotain kuin pikkulapselle. Muutaman kerran muistan roikkuneeni ovenkahvassa jalat ovessa, jottei hän pääsisi sisälle huoneeseeni. Hän ei kunnioittanut omaa tilaani edes ruokapöydässä, jos olin jäänyt lukemaan kirjaa siihen ruoan jälkeen, kuten usein tuolloin tapahtui. Tuli lääppimään, muka vitsailemaan, eikä kuunnellut yhtään kun sanoin että älä koske, anna mun v*ttu olla rauhassa.

Muistan hänen viimeisen puhelunsa oman tyttäreni kanssa 11 vuotta sitten. Annoin kännykän tyttärelle, joka oli tuolloin 4,5 -vuotias. Hetken puhuttuaan tytär antoi kännykän takaisin, ja toisessa päässä oli hetken hiljaisuus. Iskä sanoi, että kun hän ei oikein osaa puhua lasten kanssa, ei hän tiedä mitä sanoa. Sanoin, että ole vain oma itsesi, ei sun tarvitse esittää mitään. Kyselet kuulumisia ja vastailet vaikka muka kiinnostuneesti...

Toista puhelua ei enää sitten tullut. Tyttäreni täyttää kohta 16 vuotta ja muistaa edelleen "Iskä-papan" lapsen silmillään; sellaisena, kuin hän tämän näki ollessaan vajaa 5-vuotias :). Viimeisen tapaamisemmekin hän muistaa. Iskä, "Iskä-pappa", tuli käymään, jo silloin heikkovointisena, ja toi tuliaiseksi pullaa. Tytär raahasi pikkutrampoliininsa keittiöön, osoittaakseen pomppimistaitojaan Iskä-papalle. Minä muistan eri asioita, joista kaikki eivät ole niin mukavia. En silti kanna kaunaa, jokaisella meistä on oma elämänpolkunsa ja oppimassa koen meidän täällä olevan. On minulla niitä mukaviakin muistoja.

Iskän siunaustilaisuudessa Helsingin Tuomiokirkossa pappi oli kuin juuri iskälle valikoitunut. Huumorintajuinen. Vainajaa muistellessaan hän mainitsi, mitä minä olin ottanut puheeksi alustavassa tilaisuudessa, jossa kyseltiin meidän lähisukulaisten muistoja vainajasta. Olin sanonut, kuinka isäni monesti vitsaili olevansa "tietokonettakin viisaampi ja Bruce Willisiäkin komeampi."

Papin sitten lausuttua nuo sanat oli pakko hymyillä jopa paniikin, kyynelten sumentamien silmieni ja niitä peittämään laittamieni aurinkolasienkin takaa :)