lauantai, 17. joulukuu 2022

7 syyskuu 1996

"ANNE MEILLE YÖKS

+11 c

Hitto ku oli jännät aika-ajot! Häkkinen ollu aamulla nopein... Radalla oli paljon lehtiä, mm. Berger pyörähti ja auto sammu.

Anne tuli aika-ajojen jälkeen, isä toi. Kuvattiin vähän videokameralla, käytiin Sparis ostaa pizza Pepperoni, syötiin + katottiin Teho-osasto. Sit haettiin hepat ja lähettiin ajelee Kopparille. Mul oli hirvee läjä kasetteja mukana. Käytiin siel pelkäyspaikalla pelkäämässä ja istuttiin vaan Kopparilla ja kuunneltiin music of the good old times.

Tää jätkä oli ollu eilen A:lla yötä ja ne oli ajellu mm. naapurikylässä. Kumpikaan ei kuulemma voi käsittää tota juttua, ja se jätkäki on kuulemma kihloissa... Mulle tulee sellanen olo et jään jostain paitsi enkä mä voi käsittää sitä koska mä rakastan Micoa niin paljon ku ketään voin koskaan rakastaa ja toivottavasti sekin mua. Ei meillä enää paremmin vois mennä ja ykskin päivä ilman sitä on kidutusta... Se on se oikea mulle enkä vois kuvitellakaan olevani kenenkään muun kanssa. Se on mun söpö pieni poika enkä mä halua erota siitä ikinä! Joten miks mua sit ärsyttää? Ehkä siks et se oli tosi törkeetä sillon viime PE miten ne täysin työns mut syrjään keskustelusta ja mä sain istua siellä tattina yksin, kuten aina. Anne ei vieläkään oikeen tunnu käsittävän kuinka törkeetä se oli.
"

-----------

Monille näille kirjoituksilleni tekisi mieli jälkikäteen nauraa :) Elämäni suurin rakkaus, Mico, joka osoittautui lopulta todella lapselliseksi, omia traumojaan käsittelemättömiksi jättäneeksi pojaksi -pojaksi nimenomaan, vaikka hän oli tavatessamme 21-vuotias. Hän oli mustasukkainen siitäkin, kun äitini kanssa nauroimme; pureskeli kynsiään tulipunaisena ja joskus lähti kotiin sanaakaan sanomatta. Olihan meillä hyviäkin hetkiä monia, hän otti minut huomioon ihan eri tavalla kuin oikeastaan kukaan muista miehistäni ovat ottaneet.

-----------

17.12.2022

-7 c

Töissä viimeisellä viikolla työparini "määräsi" mut A:n työpariksi, ja vietimme kaksi päivää kahdestaan. Vaistosin jo keväällä, että meillä on keskinäistä vetovoimaa, mutta nyt se varmistui. Meillä oli todella hauskaa keskenämme, ja sen keskinäisen energian todella tunsi.

Kärsin tosiaan paniikkihäiriöstä, ja se saattaa iskeä vaikkapa esimerkiksi työpaikan joululounaalla, jos on tarpeeksi porukkaa. Sinne olimme menossa tuona viimeisenä kahdenkeskisenä päivänä ja aloin hermoilla jo etukäteen. A ei oikein ymmärtänyt, miten paniikkihäiriö ilmenee, mutta kun kerroin ja sanoin pelkääväni että kohtaus tulee joululounaalla, hän katsoi suoraan sieluuni silmillä, jotka olivat täynnä tunnetta, ja sanoi ainoastaan: "Ei tule." Piti katsoa pois ja jatkaa työntekoa, vaikka (ja koska) hän oli ihan siinä lähellä ja vahva energia meidän välillämme meinasi olla mulle liikaa.

Päästyämme paikalle hän kulki ihan lähelläni, ohjasi mut sisälle, näytti minne voi laittaa takin ja olisi valinnut meille hyvän pöydänkin (sellaisen, mistä pääsee tarvittaessa pois, koska selitin että sen vuoksikin hermoilen, jos ei löydy paikkaa mistä nopeasti lähteä jos kohtaus iskee), mutta eräs toinen työkaveri viittilöi mut viereensä ja menin siihen istumaan. A tuli sitten samaan pöytään.

Mulle ei ole kukaan mies koskaan aiemmin omalla energiallaan ja itsevarmuudellaan tehnyt oloa, että olen turvassa tuollaisessa tilanteessa. Tai ehkä yksi, mutta tilanne oli erilainen. A antoi jo katseellaan ymmärtää, että jos tilanne olisi meillä erilainen, hän olisi varmasti ottanut vaikkapa kädestä kiinni ja ohjannut mut hermoiluni yli.

"Annen jätkä" oli kihloissa, A on naimisissa...

Lähtöpäivänäni hän seurasi mua joka paikkaan, itse yritin pitää etäisyyttä, koska en tiedä mitä olisin tehnyt, jos olisimme olleet liian lähekkäin ja kahden. Halasimme turvallisesti toisen työkaverin nähden; kumpikin epäröi kysyä, mutta mä ehdin ensin :)

 

lauantai, 19. marraskuu 2022

24.1.-96

" Tänään olin vakaasti päättänyt et nyt oon viikon syömättä karkkia ym. -mut kuinkas kävikään? Söin: mannapuuroo, spagettii+juusto-kinkku -kastiketta, 11mk:n irtokarkkipussin, Tuplan, 2 lihapiirakkaa, yhen ison pullan, lautasellisen keittoa, 2 lasii cokista (sokeri). Et silleen. Siis jumalauta tää alkaa ottaa päähän. MIXEN mä saa lopetettuu tätä? Must on jo alkanu tuntuu et se on sairaus, ku se on mahdotonta lopettaa. On todella vaikeeta olla ees 1 päivä ostamatta karkkia. 1 PÄIVÄ! Eikä sekään meinaa onnistuu! Yhen ainoon kerran oon ollu viikon (6pv) syömättä: sillon ku tulin kesäl mökiltä, ku olin eka tankannu uskomattomat määrät roskaruokaa, chipsei, karkkii, jätskii, vanukasta, pullaa ym. viikon ajan. Mut nyt ei onnistu, ei kertakaikkiaan. Mä olisin valmis meneen hoitoon yms. terapiaan mut ku sellasii ei oo järjestetty. Painonvartijoihinkaan en pääsis ku mul ei oo ku n. 5 kiloo ylim. (162/59). Mut SEKIN ON LIIKAA!

Mä otin yhes vaihees tavotteexeni et kesäl voin häpeilemättä pitää jumakauta shortseja&vaikka pikkiriikkisenkin lyhyempää paitaa ku ne metrin pituset roikkuvat T-paidat (talvella neuleet) joilla mun on pakko peittää perse, vatsa & selluliitit "reisissä". Mut ei tunnu tulevan mitään voi vittu saatana jumalauta perkele helvetin helvetti miten mä voin olla tällanen saatanan KUSIPÄÄ?

Joskus tekee mieli oksentaa se ruoka pois mut ei must olis siihenkään saatana. Mä en koht enää kestä. Anne laittaa ehkä raflaan topin & farkut mut mä en voi IKINÄ tehä niin jumalauta ellen mä nyt pysty olemaan syömättä liikaa & karkkeja niin vittu jo on kumma. Sitä ain kuvittelee kuinka joku söpö mies tai siis olis sellasen kanssa mut ei tulis kuuloonkaan tällä ruumiilla.
"

-----------

:'DDDD

Olen lohtusyönyt aina. AMK-aikoinani vuonna 2000 tein monesti illalla herkkulautasen, jossa oli täysjyväriisiä, tonnikalaa, sipulia, tomaattia, kurkkua, pepperonichilejä, fetaa yms. Söin pari-kolme lautasellista sitä ja päälle vielä joskus litran suklaajäätelöä. Muutaman kerran yritin niitä oksentaa pois, muttei onnistunut.

Jälkikäteen ajateltuna ei olisi ollut tarvettakaan kokea "painosta" huonoa omaatuntoa. Ruumiinrakenteeni on aina ollut lihaksikas, ja mm. pohkeet suhteellisen paksut. Silloin luulin sitä lihavuudeksi...

Vielä tuolloin AMK-aikoina loukkasi opiskelukaverini (pitkä, hoikka ja naisellinen) kommentti, kuinka hän "ei halua PAKSUJA POHKEITA, HIHI!!"

Nyt olen tyytyväinen, että ruumiinrakenteeni mahdollistaa vielä raskaan fyysisen työn tekemisen ja todella painavienkin asioiden nostelemisen. Lihasmassaa toki on iän myötä lähtenyt jonkin verran, se suoraan sanottuna hieman hirvittää. Mutta kilojani en ole enää vahtinut vuosiin :)
 

sunnuntai, 13. marraskuu 2022

15. kesäkuuta 1992 -the MÖKKI

Kes%C3%A4kuu%201992.jpg

-----------

Mökki oli perheellemme erittäin tärkeä monen vuosikymmenen ajan. Äitini isä osti sen vuonna 1979 ja vietin siellä käytännössä kaikki lapsuuteni/nuoruuteni kesät. Käytännössä kasvoin järvessä :)

Isovanhempieni ikäännyttyä peri äitini miehensä kanssa Mökin. Hoitivat sitä yli kuusikymppisiksi asti, sitten se jouduttiin myymään. Näen edelleen painajaisia, joissa olen "viimeistä kertaa" Mökillä uusien omistajien ollessa poissa. Olemme viettäneet aikaa siellä, kunnes äkkiä järvelle katsoessani tajuan, että meillä ei olisi mitään oikeutta olla siellä enää, olemme olleet luvatta viikonlopun ja kohta uudet omistajat tulevat paikalle ja huomaavat sen. Iskee hirveä paniikki ja myös epätoivo siitä, etten "enää KOSKAAN" pääse sinne takaisin. Joissain painajaisissa olemme olleet tavallaan uusien omistajien luvalla siellä "vielä kerran"; silloin unesta puuttuu paniikintunne, ja jäljellä on vain pelkkä suunnaton ahdistus ja itku.

Iskä kasvoi stadissa, merimaisemien äärellä. Kävi Merisotakoulun palvellen koululaiva Matti Kurjella. Hänelle vesi, etenkin meri, oli tärkeä elementti, kuten myös minulle myöhemmin järvimaisema. Iskän tuhkat sirottelimme hänen toiveestaan syyskuussa 2011 Suomenlahteen, lähelle Suomenlinnaa, jossa kävimme muutaman kerran hänen kanssaan tutustumassa mm. sukellusvene Vesikkoon.

Hyvää isänpäivää iskälle sinne jonnekin :)

perjantai, 4. marraskuu 2022

4 syyskuu 1996

" +16 c

Kylmenee... Äiti kipeenä, mulla vähän outo olo, toivottavasti en tuu kipeeks! Nyt on SYKSY!

Tällä hetkellä ei mitään tekemistä, ku äiti on nukkumassa ja mä joudun täällä taas hissuttelemaan... Näin taas viime yönä jotain painajaista missä me Micon kanssa vähän riideltiin... Hirvee olo ku muistan kokoajan et se on totta! Miksköhän mä nään lähes joka yö jotain painajaista siitä vaikka meillä menee niin hyvin?!! Menettämisen pelkoa kenties...

Hesarin työhönottaja oli soittanu iskälle jostain vapaasta työpaikasta, soitin sille. Se anto jonku tyypin numeron jolle soitin. Tää soitti jonkin ajan kuluttua takasin, saan sen paikan! Se on Helsingin Ludviginkadulla lähetti-vahtimestarin hommia.

Mentiin iskän kanssa kattoo mis toi Ludv. katu on. Ajoin takasin iskän perässä. Käytiin Sparissa. Ku tulin kotiin, kipee olo: 37.5! Ei kyl kauheesti onneks tunnu.

Huomenna pitäis mennä käymään siel töissä mut kyl mul on varmaan enemmänkin kuumetta ku päässä tuntuu...

Anne soitti. Tää ravintolatyyppi oli soittanu sille MA ja TI...

Nyt jo on Micoa ikävä vaik eilen vasta nähtiin... Kunpa mä voisin olla sen kanssa aina...

Pimeetä ja sataa, klo on 20.40.
"

-----------

Ensimmäinen "oikea" työpaikkani, tosin vain "tarvittaessa töihin tulevana" lähettinä... Hyvät muistot tuosta ajasta jäi, vaikka tarkkaavaisuushäiriöni vuoksi unohtelinkin asioita ja sain niistä kuulla myös -tosin suhteellisen hyvässä mielessä. Tuolla kaikki olivat mukavia ja töihin oli suurimmaksi osaksi aina kiva mennä.

Meiltä lapsuudenkodistani oli kolmisen kilometriä keskustaan, josta lähti busseja harvakseltaan. Matka stadiin kesti muistaakseni lähes tunnin, silloin se oli pitkä aika. Myöhemmin, asuessani Espoossa Micoa seuraavan exäni kanssa, kesti koulumatkani Helsinkiin saman verran kävelyineen ja ruuhkabusseineen.
 

sunnuntai, 30. lokakuu 2022

Formulapata

Mainitsin aiemmin kiinnostuksestani Formula 1 -kisoihin. Toki kuskeihinkin, jotka siinä vaiheessa, 17-19 -vuotiaana, näyttäytyivät minulle lähinnä vanhempina miehinä. Nykyään nuorina poikina :)

Meillä oli tapana tehdä äitini kanssa F1-kisoja varten ns. formulapataa.

Pari kiloa perunoita siivutettiin ohuiksi, kolmisen sipulia viipaloitiin, runsaasti tomaatteja viipaloitiin myös, sekä valkosipulia.

Uunivuokaan laitettiin kerroksittain peruna-, sipuli- ja tomaattiviipaleita, pari purkkia tonnikalaa, yrttisuolaa. Päälle kaadettiin sopivasti lihalientä.

Ruoasta ja formuloista nautittiin samanaikaisesti :)

-----------

Minä elokuussa 1991, ratsastamaan menossa, tallilla jossa Annen ja Heinin kanssa kävimme.

Titta 1991.jpg